Johanna, Samuel ja Nico

Johanna, Samuel ja Nico
Johanna, Samuel ja Nico

Ratatie blogissa taltioidaan elämän pieniä ohikiitäviä hetkiä, asustellaan maalla noin tunnin matkan päässä Helsingistä vanhassa pankkitalossa, jossa puuhaa ja remonttia riittää! Välillä ihastellaan sisustusasioita, välillä valokuvausta ja milloin mitäkin. Tervetuloa mukaan!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Kauniiden värien ja yksityiskohtien kaupunki

Eilen käytiin Porvoossa. Usein kun lähdetään kaupunkiin (jos Riihimäkeä ei lasketa), niin tulee lähdettyä Helsinkiin. Pitäis niin muistaa nää muutkin kaupungit, pienet ja idylliset, joissa on ihan oma tunnelmansa. Oli tosi kova pakkanen, mutta oltiin onneksi osattu varautua.

Ihania pieniä putiikkeja, kujia ja kojuja. Söpö lelukauppa, jossa oli niin paljon kaikkea, et oli jo vähän hankalaa olla sielä Samuelin kanssa. Hän kun oli tietenkin niin kiinnostunut kaikesta.

Mä kuvasin aika paljon. Itse asiassa niin paljon, että en huomannut ihan kaikkea mitä ympärillä tapahtui. Joskus voi käydä niinkin. Kotona sanoin Nicolle, et hauska kuva tää, ihan kuin sä juttelisit tuon miehen kanssa. Johon Nico sitten, että niinhän me juteltiinkin. Muutamaankin otteeseen. Ja siis mä olen ottanut kuvan:)

Aika usein muuten nykyään tuntemattomat juttelee meille, Samuelista kaikki usein alkaa. Mikä on tosi mukavaa, pienet kohtaamiset. Aika usein sanotaan, että aika menee niin nopeasti, että muistakaa nauttia.

Yksityiskohtien lisäksi kaupunki on täynnä ihania värejä. Kahviloihin ei tällä reissulla menty ollenkaan, koska ne olivat niin täynnä. Syömässä käytiin paikassa, jossa oli leikkipaikka. Se on nykyään aika tärkeä;)

Syy jonka vuoksi lähdettiin, oli joulumarkkinat. Samuel oli odottanut joulupukkia ja poroja, kun semmoisista ollaan viime aikoina paljon luettu. Poroja ei nähty, mutta joulupukki nähtiin:)

Mukavaa maanantaita<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti